torstai 27. marraskuuta 2014

Saijan yhteenveto ulkomaan TOPista


Muutama päivä on mennyt sulatellessa opittua ja nyt on hyvä hetki kirjoittaa, että ”Miltä nyt tuntuu?” Sovimme Mariannen kanssa, että kirjoitamme omat ajatuksemme harjoittelusta sen päätyttyä.

Kanarian harjoittelu oli todella mielenkiintoinen ja avartava kokemus. Työajat saimme klinikalla päättää itse, että menemmekö aamuun vai iltaan. Ja kun emme päässeet rescue-paikkaan kyyti-ongelmien takia, niin menimme vapaaehtoisesti klinikalle. Klinikalla meillä harjoittelijoilla ei ollut tarkkoja työaikoja, kuten Suomessa.

Itse en ole koskaan aiemmin ollut klinikalla töissä, joten melkeinpä kaikki oli uutta. Tuli opittua mm. miten koirista tai kissoista kannattaa pitää kiinni, kun ELL tekee tutkimuksia tai laittaa kanyylia eläimelle. Tuli katseltua erilaisia röntgenkuvia sekä ultrausta. Leikkaukseenkin pääsimme ensimmäisenä päivänä avustamaan, jonka jälkeen avustimme pienemmissä operaatioissa. Siisteydestä, desinfioimisesta ja yleisistä toimintatavoista tuli myös opittua sikäläiseen malliin. Tuli opittua myös uutta koiraroduista, joita ei Suomessa joka päivä näe (tai en ole itse koskaan nähnyt). Mm. podenco, bardino ja presa canario. Kovin moni ei pystynyt taloudellisten ongelmien takia panostamaan koiran terveyteen, joka yllätti itseni suhteessa koirien määrään. Kulttuuri on erilainen ja ajattelutavat ovat erilaisia koiran pidosta. Mm. saimme kuulla, että esim. hännän typistys oli eräälle koiran omistajalle ollut tärkeämpi kuin madotusten/lisärokotusten antaminen.

Kaiken kaikkiaan harjoittelusta jäi kuitenkin positiivinen kuva vaikka olemmekin kertoneet melko paljon kauhutarinoita. Kerkesimme myös muutamana päivänä nauttimaan vain elosta ja olosta rannalla sekä kiertelimme kauppoja.

Kiitokset kaikille koulun sekä Education & Mobilityn ihmisille, jotka mahdollistivat työharjoittelumme ulkomailla!

Ehdottomasti suosittelen ulkomaan työharjoittelua muillekin opiskelijoille, jos siihen vain on mahdollisuus!
 
 
 
 
Terkuin,
Saija
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti